Poneja taas!

Kävin taas pitkästä aikaa pikkuserkkuni ratsastusta katselemassa ja kuvaamassa. Ulkona satoi lunta, niinkuin melkein jokainen päivä nyt! Tulee ihanan talvisen näköistä :) Winniekin juoksi ensin karkuun ettei vaan joutuisi töihin, mutta kiinni ollessa hymyili jo kauniisti :P

IMG_5433
1/50 s f/4.5 ISO 400

Serkkuni ratsasti ensin pellolla, jossa oli ihan kiva kuvata huolimatta lumisateesta joka hankaloitti kameran käyttöä. Ulkona otin kuvat ISO 400:lla jotta saisin suljinaikaa pienemmäksi. Aukon asetin myös mahdollisimman suurelle. Tästä huolimatta osa kuvista on todella epätarkkoja, varsinkin kovemmassa vauhdissa. Pyrin pitämään ratsukon koko ajan tarkennettuna ja liikuin sen mukaan. Tausta siis on tästä johtuen epätarkka. Meinasin että ratsukko on tässä tärkeämpi.

Mentiin vielä maneesiin kuvaamaan esteitä. Rakensimme yhden pystyesteen, ja kokoamisen jälkeen huomattiin vasta että yksi lamppu on palanut maneesin katosta juurikin tästä kohtaa. No, tekee kuvaamisesta hiukan haastavaa, mutta ei lähdetty sitten enää siirtelemään. Kokosimme myös toisen esteen, jonka päällä onneksi kaikki valot toimivat!

IMG_5438
1/50 s f/4.5 ISO 400

Maneesit ovat, niinkuin olen jo monesti varmaan kirjoitellut, melko pimeitä halleja. Kovemmassa vauhdissa ja esteillä kameran perässä pysyminen on aika hankala yhdistelmä. Asetin ISO – arvon niin suurelle kuin uskalsin, 3200 on melko monessa kuvassa. Kuvan kohina kyllä kasvoi silmissä mutta sain pysäytettyä useimmin hevosen esteelle. Kuvaajan hitaudesta johtuen osaksi esteen eteen ja osaksi taakse :P

Tuli kyllä kivoja kuvia, varsinkin kun pitkästä aikaa olin taas kuvaamassa :)

 

Kirjavinkkejä

En oo kirjotellu ny melkee kuukauteen, syystä että en ole myöskään kuvannut mitään järkevää. Ulkona on ollut pelkkää vettä ja pimeää ja tuulta. Joten ei ole ollut kauheaa inspiraatiota lähteä sinne huvin vuoksi keikkumaan kamera kaulassa. Mutta nyt tulee lunta oikein kunnolla ja kohta alkaa loma, siispä silloin aikaa kuvailla ympäriinsä :)

Nyt kun on ollut aikaa olla sisällä olen lukenut valokuvauskirjan; Kuvaa asenteella! : Vauhtia ja fiilistä. Kirjan on kirjoittanut ja kuvannut Kenneth Lehtinen sekä muutamat vierailevat tähdet. Kirjan on kustantanut Docento.  

Itse sain paljon hyvin vinkkejä ja ideoita kuvaukseen. Varmasti kun lukee kirjan uudelleen saa taas uusia juttuja irti, kun osaa taas enemmän kuvauksesta. Ainakin kirjan sanoma tuli selväksi: kokeile uusia juttuja rohkeasti! Ja niin meinaan varmasti myös tehdä.

Olen lukenut myös Michael Freemanin Mestarikuvaajan 101 digikuvausvinkkiä. Tämäkin kirja oli todella hyvä! Varmasti uudelleen lukiessa saisi taas paljon uusia vinkkejä joita ei olisi ajatellutkaan. Näissä kirjoissa on juurikin se hyvä, että eivät juuri vanhennu koska onhan kuvaaminen melko samanlaista huolimatta välineistä. Aina täytyy huomioida valotus ja aina yritämme saada liikkeen pysähtymään. Nämä kun eivät ole niinkään kameran ominaisuuksista kirjoja, vaan kuvaamisen saloista. Tämän kirjan kun jostain saisi omaksi.

Hyllyssä on myös odottamassa Paul Walkerin Lemmikkikuvaus – musti & mirri linssin takaa. Se on seuraavana listalla. Sitä selatessa tulee kyllä kauhea into lähteä kuvaamaan ainakin omaa koiraa ympäriinsä. Toivottavasti myös tämä kirja on sitten vinkkejä antava. Se ainakin selatessa jäi harmittamaan, että kirjassa olevien kuvien tietoja ei ole kerrottu. Ainoastaan joissain kuvissa oli suljinaika ja ISO-arvo kerrottu. Saa nähdä mitä kirja sitten antaa kun sen kunnolla lukee läpi.

Siitä siis lukemaan ja opiskelemaan! :)