Sadetta ja värejä

Lähdettiin lenkille koiran sekä kameran kera katselemaan syksyä. Aiheen mukaisesti rupesi satamaan puolessa välissä lenkkiä. Tämäpä ei minua lannistanut, nappailin kuvia matkan varrelta. Yllättävän arkisista asioistakin voi saada ihan hienoja kuvia! Nämä kuvat on otettu kokonaan manuaalilla, jota yritän kovin harjoitella käyttämään.  Otin myös muutaman kuvan koivun juuressa olleesta sienestä, johon ensimmäiseen kuvaan säädin lyhyen valotusajan ja toiseen pitkän.Lyhyt valotus tummensi kuvan todella synkeäksi ja pimeäksi. Pitkä valotusaika sen sijaan vaalentaa kuvan ja vaaleat kohdat menevät ”puhki”. Laitoin kuvan myös mielestäni onnistuneesta valotuksesta alimmaiseksi. Kaikki valotusajat täytyy tottakai katsoa sen mukaan kuinka paljon valoa on tarjolla. Tietenkään samat asetukset eivät toimi sadepäivän harmaassa ja kesäpäivän auringossa. Toki tietokoneella voi jonkinverran muokkailla kuvien valotuksia, joskaan JPG kuvia ei voi loputtomasti muuttaa. Asia on täysin eri jos kuvaat RAW – tilassa, jossa kamera tallentaa kaiken datan.Nämä kuvat on kuvattu JPG – tilassa, jolloin ei paljoa pysty pelastamaan kumpaakaan ensimmäisistä sienikuvista. Tummasta kuvasta saa kyllä vaalean, mutta ei luonnollisen väristä kovinkaan helpolla. Vaaleasta kuvasta ei saa edustavaa, sillä siellä ei ole pistettä jota tummentaa.  Pimeällä täytyy luonnollisesti käyttää pidempiä suljinaikoja kuin valoisammalla säällä.

Syksyllä on mukava kuvata sateesta huolimatta, kun värit korostuvat ja valo tulee melko tasaisena pilvien seasta. Ei tule kovin jyrkkiä varjoja kuviin siis. Nopeita kuvia on tosin haastavampi ottaa, kun valoa ei riitä niin paljoa että voisi ottaa todella nopealla suljinajalla.

Leikkiä koirien kera

Käydään hyvän ystäväni ja koiriemme kanssa säännöllisesti leikkimässä ja sättäämässä DoXX areenalla. Siellä myöskin on silloin tällöin kamera mukana. Ajattelin myös iloksenne julkaista joitakin otoksia täällä. Nämä eivät ole välttämättä niinkään kuvauksellisesti mahtavia, mutta sitäkin enemmän tunnelmaltaan. Näissä siis esiintyy minun koirani Nappe, sekä ystäväni kaksi koiraa Remu ja Mörkö. Näistä kolmesta luultavasti kirjoittelen aika useinkin. Hallissa oli melko hankalaa saada teräviä kuvia, koirat kun sättäävät ja heiluvat koko ajan johonkin suuntaan. Taisin näitä kuvia ottaa kaikilla mahdollisilla asetuksilla automaatista manuaaliin, mutta koska en jaksanut keskittyä niinkään kameran säätämiseen kuin koirien kanssa touhuamiseen. Näissä kuvissa kuitenkin on omasta mielestä juurikin kuvaamisen syy; se on hauskaa. Ei aina tarvitse kuvien olla täydellisiä ja täysin teräviä (toki se olisi plussaa..), vaan että kuvista välittyy tunnelma kuvaushetkellä. (:

Ponikuvausta!

Ikuinen heppatyttö kun olen, tykkään käydä kuvaamassa hevosia. Lähdin siis serkkuni mukaan tallille kuvaamaan hänen ja Winnie – ponin työskentelyä. Serkkuni hyppäsi kolmea estettä maneesissa, ulkona kun oli kovin syksyinen keli; vettä ja tuulta. Maneesikuvauksista tekee haastavan se, että siellä ei juurikaan ole valoa. Jos kuvan pystyy saamaan valovoimaiseksi, on ihan toinen asia tehdä liikkeestä terävää. Eipä onnistu niin vaan. Laitoin ISO – arvon suureksi, vaikka kohina toki myös kasvoi siinä samalla.  ISO 3200 tuotti kennolle tarpeeksi valoa, samoin kuin aukon koko f/5.0. Tämän jälkeen säädin vielä mahdollisimman nopean suljin ajan, jolloin kuva olisi vielä hyvä. Tarkensin liikkuvan hevosen mukana kameraa, jotta poni olisi terävä vaikka tausta ei niinkään. Kuvaan tulee myös liikettä melko runsaasti kun tausta on epätarkka.

Otin vielä ulkona rakennekuvia ponista serkkuni pyynnöstä. Pihalla oli myös pikkuponi ulkoilemassa, se tosin ei ollut yhtään kiinnostunut Winnien mallihommista.

Rallia, rallia!

Turun Urheiluautoilijoiden järjestämä RalliSprint Liedossa.

Tänään oli rallipäivä. Olin ensimmäistä kertaa katsomassa ja kuvaamassa rallia paikan päällä. Oltiin ensin kaverin kanssa myymässä lippuja tapahtumaan. Lopulta kun meidät vapautettiin työstä, päästiin vähän kuvailemaankin jäljellä olevia kierroksia. Koitin aluksi kuvata AV – valikolla, mutta eihän siitä sitten tullut mitään kun välillä kamera ylivalotti kuvia ja välillä toisin päin, ilma kun oli välillä valoisampi ja toisinaan taas ei.  Oli siis pakko opetella hiukan jo tuon täysin manuaalin valikon käyttämistä, jotta kuvat olisivat edes jollain tapaa samanvärisiä. Nyt kun olen kuvaillut lähinnä AV, TV ja  P vaihtoehdoilla. Manuaalin kuvan asetukset osoittautuivat helpommaksi asettaa kun pelkäsinkään, ja lopulta tuli ihan kivannäköisiä rallikuviakin. Kuvaan sain liikettä hauskasti kun hiekka ja vesi lensivät. Täytyy uudestaankin mennä kuvailemaan ralliin! Oli sen verran kiva tapahtuma tämä. Ilmakin kun osui aika hyvin kaikkien sadepäivien keskelle. Kuvia kertyikin vähän vajaa 200 parissa tunnissa, tässä muutamia otoksia.

 

Suomenhevosia!

Ollaan monen monta vuotta käyty vanhan ystäväni kanssa Ypäjällä tiettyyn aikaan vuodesta. Niin myös tänä vuonna. Suomenratsujen kuninkaalliset kokoontuvat aina yhden viikonlopun verran hevospitäjässä. Tätä viikonloppua odotettiin aina pitkään ja hartaasti. Tällä kertaa varustin Canonin mukaani. Perjantaina oli ohjelmassa valjakkoajoa, jota en ollut ennen nähnyt. Valjakkoajoa oli mukava kuvata, sillä kokeet pidettiin maneesissa joka oli valoisa ja todella iso. Matkalla hallille oli tarhassa varsoja, joista oli tottakai otettava kuvia. Varsinkin kun toinen rupesi juuri haukottelemaankin.

Kuvasin maneesissa ja ulkona sekä AV – että TV – valikoilla. Molemmilla tuli ihan hyviä ja melko tarkkoja kuvia kaukaakin. Ilma vaihteli sen verran, että kamera valotti kuvia erilaisiksi.

Kävimme ystäväni kanssa katsomassa myös kouluratsastusta ja esteitä nurmikentällä. Ja kuka sanoi ettei suomenhevoset osaa koulua tai hypätä? :P